sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Eikö Facebook-riippuvuus pelota?


Yleensä Facebook-riippuvuudella tarkoitetaan sitä, että yksityinen ihminen on riippuvainen Facebookin käytöstä. Mutta entä jos yhteiskunnalle käy samoin?

Viime tietojen mukaan Facebookissa on yli miljoona suomalaista käyttäjää. Yritykset ovat kilvan ”menossa Facebookiin”. Se on tarkoittanut ainakin tuotemarkkinoiden tutkimista, mutta yhä useammin myös viestintää – jopa yritysten sisäistä viestintää.

Julkisen sektorin työntekijöille laaditaan Facebook-etikettiä. Aikanaan esimerkiksi ministeriöt varmaan jopa suosittelevat työntekijöilleen Facebookissa esiintymistä.

Tammikuussa Facebookin käyttäjiä suututti. Yksi jos toinenkin kirjoitti tilapäivitykseensä, että Facebook ”jäätää”. Järjestelmä toimi hitaasti tai ei toiminut. Tapansa mukaan se ilmoitti, että ”hups, jokin meni pieleen”. Pahimmillaan sivuilla ei näkynyt mitään.

”Jäätäminen” pääsi jopa päivälehtiin. Kysyttiin, voiko ilmaispalvelusta valittaa ja mihin numeroon pitäisi soittaa, jos soittaa Facebookiin. Sellaista numeroa ei ole.

Sitten sinne ja tänne Facebookiin ilmaantui käyttäjien kysymyksiä ”uudistuksesta”, että ”mitä tämä hyödyttää” ja ”mitä oikein on tekeillä”. Kukaan ei vastannut.

Eräänä aamuna jokainen sai Facebookin avatessaan ruudulleen tekstin, jossa kerrottiin ohjelman ulkoasu-uudistuksesta. Se sai välittömän vastaiskun: perustettiin ”olen varma, että Facebookin etusivun päivittely vituttaa yli 20 000 käyttäjää” -niminen ryhmä.

Kiintoisaa tässä kaikessa on, että uudistuksesta ei tiedetä mitään muuta kuin tulos. Siitä on viestitty niin amatöörimäisesti, että en ole kuunaan nähnyt – siis ei ollenkaan. Ei tiedetä, kuka sen on tehnyt, mitä sillä tavoitellaan ja mihin se liittyy.

Yhteiskunta nimeltä Suomi on siis siirtänyt tai siirtämässä suuren osan keskinäistä viestintäänsä sellaisen median hallintaan, josta kukaan ei tiedä oikeastaan mitään oleellista. Harva tietää edes sitä, kuka sen omistaa, saati kuka siitä vastaa, miten sitä hallitaan, ja – esimerkiksi – onko sillä minkäänlaista tietoturvaa.

Totta kai meille vakuutellaan kaikkea hyvää, mutta nimettömästi ja ilman yritystäkään todistella mitään. Mistä me tiedämme, että Facebook puhuu totta, kun se puhuu itsestään?

Vielä järkyttävämpää on tämä: kun Facebook viimein päätti kertoa uudistuksestaan, se pääsi yhdellä napinpainalluksella nyt jo yli miljoonan suomalaisen silmien eteen. Hyvä, että se halusi kertoa itsestään. Mitä jos se olisi kertonut vaikka että Loviisan ydinvoimala on räjähtänyt?

Kuulen Facebookin vastaavan, että miksi he nyt sellaista olisivat tehneet. Eivät varmaan miksikään, mutta millaiset takeet Facebookilla on siitä, ettei joku muu tee sitä kaappaamalla järjestelmää omaan käyttöönsä.

Jos se pystytään tekemään esimerkiksi pankkien verkkosivuille, miksi sitä ei kyettäisi tekemään Facebookille. Tai jos sitä ei voi tehdä Facebookille, miksi pankit eivät ota samaa teknologiaa heti käyttöönsä?

Kenen käsiin me oikeastaan olemme yhteiskuntaamme heittämässä?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 21.4.2010.

2 kommenttia:

  1. Tämä on tärkeä asia, koska FB:n käyttäjiä on jo n. 450 miljoonaa. Se on erittäin mielenkiintoinen kohde rosvoille ja ryökäleille.

    Jokaisen, joka ylläpitää yrityksen Facebook-tiliä, pitäisi ehdottomasti seurata sivua Facebook Site Governance http://www.facebook.com/home.php?#!/fbsitegovernance?ref=ts

    VastaaPoista
  2. HYVÄ HANNES! AIHEELLINEN LAUSAHDUS!

    VOISITKO SINÄ,ENIMMÄKSEEN VARSIN VIKSU VEITIKKA,TUTTUJES KANS PERUSTAA SUOMEEN NAAMA-APISEN KALTAISEN,MUT KELVOLLISEN KOTIMAISEN KESKUSTELUPALSTAN.

    ITSE OLEN PÄÄTTÄNYT FBN PAREMMALLA,ULKOPUOLELLA PYSYÄ.
    1.5.2010...k mikko

    VastaaPoista