torstai 3. kesäkuuta 2010

Itse pelattu paitsio


Suomen luonnonsuojeluliitto piti liittokokouksen toukokuussa. Julkilausumassaan se syytti hallitusta ympäristövihamielisimmäksi aikoihin.

Liiton mielestä syy on kaikkien muiden, mutta ei sen itsensä. Siihen, että ylipäätään joku luonnonsuojelija harjoittaisi julkista itsekritiikkiä, ei päästäne koskaan.

Metsiensuojelussa liitolla on kunniakas historia. Sen metsäohjelma vuodelta 1987 toteutettiin kymmenessä vuodessa kokonaan ja lisäksi tehtiin paljon sellaistakin, mitä liitto ei ollut osannut edes vaatia.

Vuonna 1997 Luonto-Liiton metsäryhmässä oppinsa saaneet ottivat vallan liiton metsäasioissa. Maan metsiensuojelun linja tuomittiin huonoimmaksi mahdolliseksi ‒ vaikka se oli liiton itsensä kirjoittama. Yhteistyösuhteet katkaistiin yksi kerrallaan. Kaikessa perusteluna on ollut se, että muut eivät ole tulleet sille linjalle, mitä liitto on niiltä vaatinut.

Metsiensuojelu on kuitenkin edennyt, ei liiton ansiosta vaan siitä huolimatta. Neuvotteluita on käyty paljon ja tulosta on saatu muiden kanssa, aina kun suojelijat ovat osoittaneet halua ymmärtää myös muiden tavoitteita.

Liiton korpivaellus ei siis ole ollut ongelma suojelulle, mutta liitolle itselleen se on ‒ vaikka liitto ei sitä tietenkään ymmärrä eikä myönnä. Liitto on jäänyt juoksuhautaansa toistamaan 30 vuotta sitten keksittyjä iskulauseita, kun taas metsäluonnon suojelun eturintama etenee jo ainakin kolmen kukkulan päässä edessäpäin.

Liitto ei ymmärrä globaalien haasteiden merkitystä luonnonvarojen käytölle. Siinä yksinkertainen perusajatus on, että ihminen on osa luontoa.

Se tarkoittaa, että ihminen ei voi tulla toimeen muuten kuin luonnonvaroja käyttämällä. Se kuitenkin aiheuttaa kiistatta ongelmia. Joka ikinen liiton esittämä ratkaisu tähän on, että luonnonvarojen käyttö on lopetettava.

Periaatteessa ratkaisu on sama kuin Pentti Linkolalla: jos luonnonvarat eivät kieltojen jälkeen ihmiselle riitä, sitä pahempi ihmiselle.

Nykyaikainen ja maailmanlaajuinen ratkaisu on toinen, luonnonvarojen kestävä käyttö. Tähän liitto ei kuitenkaan halua mennä, koska se johtaisi poliittiseen vastuun ottoon, epäselviin ja ikäviin kompromisseihin ‒ ja ehkä tuloksiin, joita ei voisi ottaa kokonaan omiin nimiin.

Erityisesti jatkuva pyrkimys rajoittaa metsien kestävää käyttöä ‒ viimeksi kantojen nostoa bioenergiaksi ‒ kummastuttaa. Voisi kuvitella, että pohjoisten metsien karttuva ja kestävä puuraaka-aine on ympäristön kannalta parempi kuin ehtyvät fossiiliset polttoaineet, säilyvät metallit tai edes uusiutuvat tuuli ja aurinko.

Suomalaismetsien puu ei käytön myötä todellakaan vain uusiudu, vaan karttuu. Juuri kestävän käytön ansiosta metsävaramme ovat paitsi tuottaneet ihmisille hyötyä, myös lisääntyneet valtavasti.

Erityisesti verrattuna vaihtoehtoon, 1900-luvun alkupuolen metsätalouteen, olemme esimerkiksi turvanneet verrattomasti useampien lajien elinmahdollisuudet kuin tuhonneet. Suojelutyöstä ratkaisevan osan ovatkin siis tehneet käytännön metsäammattilaiset, eivät luonnonsuojelijat.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 31.5.2010.

1 kommentti:

  1. Kirjoitukseeni julkaistiin seuraava vastine Lapin Kansassa 2.6.2010:

    Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa

    Hannes Mäntyranta hyökkää kolumnissaan (LK 31.5.) voimakkaasti Suomen Luonnonsuojeluliittoa (SLL) vastaan. Hänen kirjoituksensa on täynnä väitteitä, jotka kuvaavat Mäntyrannan itsekritiikitöntä roolia Suomen metsäyhdistyksen palveluksessa enkä lähde niitä kohta kohdalta ruotimaan. Totean vain, että Mäntyrannan lukemisen ymmärtäminen on puutteellista, mikäli hän tulkitsee, että SLL kieltää kaiken luonnon käytön.

    Mäntyrannan käsitys luonnon kestävästä käytöstä poikkeaa melkoisesti maan johtavien tutkijoiden käsityksestä. Metsävaramme massana mitattuna ovat kyllä kasvaneet, mutta metsien yksipuolinen hyödyntäminen lähinnä selluteollisuuden raaka-aineeksi on huonontanut puiden laatua mm. sahatavaraksi ja köyhdyttänyt luonnon monimuotoisuutta.

    Tosi on, että valveutuneet metsäammattilaiset ovat edistäneet mm. metsälain määrittelemien arvokkaiden luontokohteiden suojelua, mutta on kyseenalaista, olisiko tätä tapahtunut ilman luontojärjestöjen painostusta. SLL:n kritiikki kantojen nostoon hakkuualueelta perustuu tuoreisiin tutkimuksiin. Niissä todetaan, että metsien hiilivarastoista yllättävän suuri osa sisältyy juuri karikekunttakerrokseen, joka kantojen poiston myötä vapautuu ilmakerrokseen. Myös valveutuneet metsänomistajat ymmärtävät, kuinka paljon energia-ainesta voidaan metsästä kerätä köyhdyttämättä kasvualustaa. Metsäluonnonsuojelu ei etene kestävästi ennen kuin tehometsätaloudesta luovutaan ja erilaiset tutkimustulokset otetaan huomioon metsien käsittelyssä.

    Olen edustanut viime kaudella Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiriä maakunnan metsäneuvostossa. Onneksi Mäntyrannan edustamat asenteet eivät ole juuri näkyneet metsäneuvoston työskentelyssä. Jos yhteistyötä halutaan tehdä, olisi se helpompaa, mikäli osallisilla olisi enemmän tieteellistä tietoa kestävästä metsäluonnon käsittelystä ja vähemmän negatiivisia prototyyppiasenteita.

    Tarja Pasma
    1.7.2010 lähtien Lapin
    ls-piirin toiminnanjohtaja

    VastaaPoista