maanantai 1. elokuuta 2011

Olisiko aika maksaa velkaa?


Tänään se tapahtui. Tulivat vesitasot järvelle, niistä aseistetut miehet. Polttivat talot, veivät lapset ja vanhukset.

Tänään, tai syksyllä, mutta vain 53 vuotta sitten. Tänään, tai syksyllä, mutta aivan naapurissa. Noin viiden kilometrin päässä Suomen rajasta.

Neuvostokommunismin vastenmielisimmät rikokset tehtiin oman maan kansalaisia kohtaan. Niistä vähäisimmät eivät kohdistuneet meidän sukulaisiimme, joiden suhteen olemme aina osanneet vaieta.

Yllä kerrottu tapahtui Kiihteenjärven rannoilla asuneille vuonna 1958. Lapset ja vanhukset vietiin Uhtualle, talot poltettiin. Aikuiset jäivät, ja karja.

He, itsensä siihen asti ilman valtion almuja elättäneet, pakotettiin vastenmielisimmällä mahdollisella tavalla neuvostokansojen suureen vaellukseen.

Siis todellakin, armon vuonna 1958, aikana, jota meillä hyvinvoivahkossa lännessä kutsuttiin nerokkaasti suojasääksi.

Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö niin sanottu virallinen Suomi olisi tiennyt, mitä muutaman kilometrin päässä rajan takana tapahtui.

Tapahtui hirvittävä inhimillinen katastrofi ja mahdollisimman iljettävä rikos. Kaipa niihin oli totuttu.

Ne, jotka tiesivät, eivät tehneet mitään, mutta mikä pahempaa, he eivät edes kertoneet tapahtuneesta. Päinvastoin, 1970-luvun lopulla, aivan samoilla hehtaareilla päätettiin suurista sopimuksista, juuri niiden samojen neuvostokommunistien kanssa.

Ilman pienintäkään häpeää. Vaikka kaiken täytyi olla tiedossa.

Mitä päätettiin? Päätettiin Kostamuksen vuoriteollisuuskombinaatin ja kaupungin rakentamisesta. Kombinaatin, jota markkinataloudessa ei koskaan olisi rakennettu, koska se ei olisi kannattanut.

Pelkästään sopimuksen allekirjoittamista varten rakennettuiin massiivinen huvila. Rakennettiin kokoushuone saunoineen, omat majat molemmille presidenteille, joista toinen oli suomalainen. Lisäksi rakennettiin rakennus avustavalle henkilökunnalle.

Olin kirjoittamaisillani, että talot rakennettiin suoraan luiden päälle. Mutta niinhän nimenomaan ei tehty. Rikos oli toinen.

Ihmisiä ei tapettu, mistä seurasi neuvostokommunismin kannalta vastenmielisin mahdollinen tulos: he jäivät henkiin. He jäivät henkiin, ja kertomaan siitä, mitä tapahtui.

Ja kuinka ollakaan, heti kun aika antaa myöten, nämä ryökäleet ponnistavat puskistaan ja alkavat juhlia – kuka nyt voisi vastustaa juhlimista? Tällaisessa juhlassa olin. Akonlahden praasniekassa, Kostamuksen luonnonpuistossa.

Ulkoisesti juhla oli aika tavallinen. Ihmiset vain kerääntyivät Tulliniemelle ja alkoivat juhlia: syödä, juoda, tanssia ja laulaa.

Voimallisinta oli näiden ihmisten tahto. Tahto, olkoonkin että oltiin neuvostotyyppisellä rajavyöhykkeellä.

Sitä ennen olimme käyneet lukuisilla niittyjen keskellä olevilla puskilla, joissa oli aina ollut joku rakennus. Miettineet karkotettujen ihmisten elämää.

Paljon me emme heistä tiedä, mutta voisimme tietää enemmän. Kostamuksen luonnonpuisto haluaisi selvittää alueellaan vietettyä elämää.

Kysymys on vain rahasta. Olisimmeko heille velkaa edes sen?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 22.7.2011.

1 kommentti:

  1. Kerttu Härkönenelokuuta 02, 2011

    Matkasi Akonlahteen on tehnyt sinuun väkevän vaikutuksen. Niin kävi minullekin kun tein ensimatkani Vienaan 2003 ja kuuntelin ihmisten kertomuksia sodanjälkeisestä ajasta. Tuskin mikään niistä tarinoista oli auvoisen positiivinen...paitsi että totta kai ihminen etsii elämäänsä ilonaiheet ja valopilkut. Onhan kysymys juuri sen ihmisen ainutlaatuisesta elämästä.

    Lisätietona tekstiisi, että lähihistoriaa on selvitetty monien tahojen toimesta. Juminkeko-säätiöllä on nettisivuillaan (juminkeko.fi) runokylien, myös Akonlahden, historiaa, kyläseuroja on olemassa ja toimii. Monesti, tosin, juuri sodanjälkeiset vuodet ovat edelleen valkeaa aluetta.

    Nyt kun monet näistä kylistä - Akonlahti, Vuokkiniemi, Venehjärvi - ovat luonnonsuojelualueiden sisällä taikka välittömässä läheisyydessä, Metsähallituksen luontopalvelut tekee venäläisen puistohallinnon kanssa yhteistyötä alueiden hoidon ja palvelujen merkeissä. Tärkeä osa alueiden profiilia ja toivottavasti tulevaa käyttöä on niiden kulttuurihistoria. Erilaisia inventointeja on tarkoitus saada käyntiin yhteistyönä. - EU -rahoitteisia hankkeita on tehty ja tekeillä; EU:n Naapuruusohjelmaan valmistellaan parhaillaan suurta matkailuyhteistyöhanketta, jossa fokus on nostaa Kostamuksen luonnonpuiston ja Kalevalan kansallispuiston valmiuksia ottaa vastaan matkailijoita. Hämmästymään ja ihmettelemään yhä uudelleen. - Onko tämä sitä velanmaksua?

    VastaaPoista