PEFCillä voisi korjata metsälainkin

Ympäristöjärjestöt niittasivat taas kielteisen kantansa Suomessa laajasti käytössä olevaan PEFC-metsäsertifiointiin (HS, 4.2.2014). Perustelut olivat propagandistisia, elleivät demagogisia.

PEFCin kriteerit kuulemma sanelee teollisuus ja työ on epädemokraattista. Todellisuus kuitenkin on toista: kriteerityöhön saa osallistua jokainen halukas ja tuloksesta pyritään saamaan yksimielinen. Teollisuus edustaa työssä vähemmistöä.

Teollisuus on kuulemma markkinoinut PEFCiä. Todellisuudessa suurimmat PEFCin markkinointiponnistukset on tehty Suomen Metsäsäätiön tuella ja sitä rahoittaa koko metsäala.

Kirjoittajat väittävät myös, että PEFCin aikana luonnon monimuotoisuus on heikentynyt. Voi ollakin, mutta PEFC ei olekaan luonnon, vaan metsien sertifiointijärjestelmä.

Ja mitä metsiin tulee, esimerkiksi viime uhanalaiskartoituksen mukaan metsissä menee paremmin kuin muualla luonnossa, eikä uhanalaisten osuus kaikista tutkituista lajeista siellä muuallakaan kasvanut vuonna 2010 päättyneellä kymmenvuotiskaudella.

Kysyin kartoituksen julkistamisen yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa tutkijoilta, mikä on suurin yksittäinen syy metsien hyvään kehitykseen. Vastaus oli yksiselitteinen: metsiin päätehakkuiden yhteydessä jätetyt säästöpuut.

Kuten tunnettua, säästöpuita jätetään nimenomaan PEFC-sertifioinnin vaatimusten takia.

PEFC on mahdollisuus
PEFC-sertifioinnin kriteereitä uusitaan parhaillaan. Ympäristöjärjestöjä on suorastaan aneltu mukaan. Turhaan.

Uuden perustelun osanotolle esitti silloinen UPM:n energian ja sellun ympäristöjohtaja Timo Lehesvirta forest.fi-verkkosivulla 6.8.2013. Kun ympäristöjärjestöt tuolloin ja myöhemminkin moittivat kiivaasti tekeillä ollutta metsälakiehdotusta heikennykseksi, Lehesvirta esitti, että PEFCiä pitäisi kehittää suuntaan, jossa nämä heikennykset korjataan.

Jos ympäristöjärjestöt olisivat vakavissaan metsälakimoitteissaan, ne luonnollisesti tarttuisivat tähän. Mutta eivät ne tartu, vaan sen sijaan ne pitäytyvät omassa FSC-järjestelmässään, jota ne sanovat ympäristömielessä tiukemmaksi kuin PEFCiä, mitä se ei ole.

Nimittäin, saadakseen tuotteen PEFC-sertifioiduksi, sen raaka-aineesta 70 prosenttia on oltava sertifioitua. Jos prosentti on alempi, se pitää mainita merkissä erikseen.

FSC:n tapauksessa vain 50 prosenttia riittää. Se on kuin neuvostoliittolainen ympäristölaki: vaikka kriteerit näyttävät tiukoilta, tilannetta helpottaa, että niiden noudattamisen kanssa ei ole niin nöpönuukaa.

Markkinat ratkaisevat
Ei Suomen PEFC silti helpossa jamassa ole, vaikka onkin osa maailman suurinta metsäsertifioinnin järjestelmää. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva laki metsänhoitoyhdistyksistä saattaa vähentää niiden jäsenmääriä. Kun PEFCiin osallistuminen on kytketty metsänhoitoyhdistyksen jäsenyyteen, saattaa lainmuutos siis vähentää PEFCin kattavuutta.

Suurta huolta asiasta ei kuitenkaan kanneta, sillä PEFCiä vaativat teollisuuden asiakkaat. Teollisuudella tuskin on varaa ostaa sertifioimatonta puuta, ei ainakaan samaan hintaan kuin sertifioitua.

Markkinat siis ratkaissevat tämänkin asian.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 10.2.2014