Ei näin, Sodankylä

Silmiini osui Sodankylän kunnan hanke tulla biotalouden suunnannäyttäjäksi Suomessa, mutta myös Euroopan unionissa. Teksti julkaistiin epämääräisehkössä ”lehden välissä” -julkaisussa nimeltään Elinvoimainen Suomi, jonka on tehnyt Calcus Group.

Julkaisun teksti on sinänsä järkevää, mutta – kauniisti sanoen – valitettavan etäällä siitä, mistä Euroopan unionissa puhutaan. Tekstin mukaan Sodankylän biotaloushankkeet ovat lähiruoassa ja puun polttamisessa. Ruoasta en tiedä, mutta jos puun käyttö tähtää pelkkään polttoon, sillä ei saa mainesijaa ainakaan Brysselissä.

Samanlaisia ajatuksia toivat mieleeni Teknologian kehittämiskeskus VTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, kun ne julkaisivat selvityksen, jonka mukaan biopolttoaineiden – esimerkiksi puudieselin – käyttö on Suomelle edullisin tapa saavuttaa unionin vuoteen 2030 tähtäävän energiapaketin tavoitteet.

Onko puun hinta tärkein?
Unionissa aletaan ottaa tosissaan se, minkä me Suomen metsäsektorilla olemme osanneet jo kauan. Brysselissä käytetään sanaparia ”cascade use”, jota en valitettavasti osaa suomentaa ”kaskadikäyttöä” paremmin. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puu pitäisi aina ensisijaisesti käyttää materiaalina ja polttaa energiaksi vasta muun käytön jälkeen.

Tällaista kaskadikäyttöä pidetään metsäsektorin vahvuutena, mitä se onkin. Metsäsektorilla ei vain ole tätä oikein oivallettu.
Viisaan luonnonvarapolitiikan kannalta kaskadikäyttö on itsestään selvää. Meidän metsäsektorillemme se on kuitenkin tullut lähinnä tarpeesta hyödyntää sivuvirtoja.

Periaatteellista puolta ei ole ajateltu. Niinpä on jouduttu tilanteeseen, missä esimerkiksi metsänomistajien etujärjestön mukaan metsänomistajalla on lähes perustuslaillinen oikeus saada myydä puu juuri sille, joka siitä eniten maksaa.

Maanteiden puudiesel on vain välivaihe
Tätä oikeutta on vaikea kiistää, varsinkin jos on kyse yksittäisestä metsänomistajasta. Mutta eikö silti pitäisi ottaa huomioon myös kansantalous, tai kestävä kehitys.

Voi tietenkin ajatella niin – ja itsekin olen tätä mieltä – että jos kestävä kehitys todella on tärkeää, sen pitäisi näkyä myös hinnoissa. Toisin sanoen sen, että puuta voidaan käyttää ensiksi tuotteina ja sitten vielä energianlähteenäkin, tulisi lisätä ostajan maksukykyä.

Tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että massa- ja paperitehtaat ja sahat pystyisivät maksamaan puusta enemmän kuin polttolaitokset. Toistaiseksi näin lienee ollutkin, mutta säilyykö tilanne? Miten siihen vaikuttavat esimerkiksi erilaiset valtion tuet?

Missään tapauksessa en kuitenkaan usko, että esimerkiksi maantieliikenteen niin sanottu biokomponentti voitaisiin kovinkaan pitkään täyttää puudieselillä, monestakin syystä.

Ensinnä, maantiellä voi ajaa sähkölläkin. Toiseksi, ilmassa ja esimerkiksi metsätyömailla ei voi.

Tästä seuraa, että jos uusiutuvuus todellakin katsotaan välttämättömäksi, esimerkiksi lentoyhtiöiden ja puunkorjuuyritysten maksuhalu – kenties myös -kyky – on aivan toista luokkaa kuin tavallisella volkkarikuskilla.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 23.6.2014.