perjantai 26. elokuuta 2016

Totuus tekee kipeää


”Tuo on kyllä jotain parapsykologiaa”, vastasi muuan ympäristöaktivisti minulle, kun väitin, että kasvit kasvaessaan ottavat suurimmat osat rakennusaineistaan ilmasta. Siis yhteyttämällä, muuttamalla ilmakehässä olevan hiilidioksidin kasvimateriaaliksi.

Hän väitti, että kasvit saavat kaiken maasta.

Tähän voi suhtautua ylenkatseella; näin vähän ympäristöaktivistit ymmärtävät. Toisaalta voi kysyä, ymmärtääkö moni muukaan.

Kysykääpä työkaveriltanne: mitä oikeastaan tapahtuu, kun kasvi kasvaa. Luulenpa, että suurin osa ei osaa vastata.

Yliopistossa biologiaa opiskellut ihminen saattaa kuvitella puiden vuosiluston tumman osan kasvaneen talvella. Hän saattaa perääntyä, kun häntä muistuttaa, että talvella on pakkanen ja puut ovat jäässä. Samalla tavalla siteeraamani ympäristöaktivisti alkoi epäröidä, kun sanoin, että hänen logiikallaan peltojen pitäisi vähitellen vaipua syvään kuoppaan.

Tähän suuntaan kuitenkin mennään. Opetuksessa tietoaineita vähennetään ja taitoaineita lisätään. Tavoitteena on kansalainen, jonka ei tarvitse tietää mitään mutta joka osaa kaiken. Riittää katsoa Googlesta.

Mutta miten voi googlata vaikkapa kasvien kasvusta, jos ei tiedä, mitä on yhteyttäminen? Kerro minulle, opetusministeri.

Tietämättömän varmuudella on helppo julistaa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola julisti 4. elokuuta, että Totuus ruoasta tekee kipeää: ”Jos halutaan olla rehellisiä… meidän kaikkien olisi syytä olla vegaaneja.”

Vasantola perusteli tätä Oxfordin yliopiston tutkimuksella, jonka mukaan ruoantuotannon kasvihuonepäästöt vähenisivät 70 prosenttia, jos kaikki siirtyisivät vegaaniruokaan. Yllättävää tässä on vain se, kuinka ihan fiksutkin ihmiset edelleen kuvittelevat, että tuotannon ympäristöystävällisyys on yhtä kuin sen ilmastovaikutus.

Turhaan saa toistaa – ilmeisesti, koska totuus tekee kipeää – että kasvinviljely perustuu aina monokulttuuriin. Se siis tuottaa tuloksia sitä paremmin, mitä tehokkaammin biodiversiteetti tuhotaan, vaikka ihan yhtä selvää on, että tuho on myös korjattava, jos kasvinviljelyä on mieli jatkaa.

Korjaustyötä voi tehdä monin keinoin, mutta ylivoimaisesti luonnonmukaisin menetelmä on eläintuotanto – siis se menetelmä, millä suomalaisetkin pellot on perinteisesti perustettu: on pantu lehmät hakamaille syömään ja näin tuotettu lanta on sitten levitetty paljon pienemmälle alueelle kuin mistä se on kerätty.

Tällaista aluetta kutsutaan pelloksi.

Näin on tehty kaikkialla maailmassa – vain lajit vaihtelevat nautaeläimistä kaloihin – mutta se ei onnistu, ellei joku maksa lystiä. Toistaiseksi halukkaita maksajia on ollut vain yksi: eläintuotteita syövä ihminen.

En halua kiistää keneltäkään veganismin autuutta. Mutta jos haluamme tasapainoista maataloutta, kannattaa muistaa, että mitä enemmän on vegaaneja, sitä enemmän tarvitaan eläintuotantoa kasvinviljelyn haittoja korjaamaan ja sitä enemmän tarvitaan lystin maksavia lihansyöjiä.

Jos siis haluamme olla luonnonmukaisia. Jos emme halua, asia on tietenkin kokonaan toinen.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 17.8.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti